perjantai 24. kesäkuuta 2011

Hauskaa juhannusta!

Moikka kaikille!
Meidän kesä alkoi surullisissa merkeissä, jouduimme luopumaan Eevistä (rottweiler 12v 2kk). Se tuli niin yllättäen, että ei vieläkään tahdo uskoa. Kova ikävä :'( Eevi <3 Nyt meillä puuttuu vahti talosta. Keijo opettelee nyt vahdinpaikan osaa ja yöllä häistä tullessamme Keijo olikin aika hurjan näköinen sadasosa sekunnin ajan, kun  tuli meitä taka-ovelle vastaan.
Kuumina päivinä yli 30*C leikittiin Keijon kanssa vesiletkulla, voi kun se nautti siitä, yhtä paljon kuin imurista. No, se sitten kostautui ja Keijo sai hot spotin. Ruvet on nyt hyvin kuivunut ja paranemassa hyvää vauhtia. Uimassa ehdittiin käymään Keijon kanssa kerran ennen hot spottia. Opetettiin Keijo tulemaan syliin huilaamaan (oltiin siis itsekkin uimassa). Keijolla oli kova hätä pelastaa lapsia, kun pärskivät vettä.
Eilen lähdettiin ex temporee reissulle Turkuun: lapset + Mikko kylpylään ja minä + Keijo Hilmalle kylään. Sisarukset leikivät ja riehuivat, oli kivaa. Keijo sai Hilmalta lelun mukaansa ja on nyt sitten nukkunutkin "lypsyletku" kainalossa :D
Mitä teille muille kuuluu???
Alla muutama kuva
Keijo haluis Sanin suussa olevan rotan

Keijo harjottelee diapolon pyöritystä

Hilma lällättää Keijolle

Hilma rentoutunut hierojien (Jasper ja Erika) käsittelyssä

Jasper sai ulkoiluttaa Hilmaaa, välillä meinas voimat loppua ;)

Keijon uusi lelu

Keijo ei lähtenyt edes ulos, kun piti uutta lelua maistella
Taija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti