sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Muutama kuva lisää pentutapaamisesta

Olipa kiva nähdä pentusia pitkästä aikaa. Kaikki olivat niin kasvaneet, kaunistuneet ja komistuneet. Mukavaa oli myös tavata kasvokkain gallialaisten isäntä/emäntä porukoita. Kiitos vielä kerran Riikalle tämän tapaamisen järjestämisestä ja kaikille mukana olleille hauskasta iltapäivästä koirien kanssa.
Kotiin tullessani nappasin innolla kameran kouraan ja aloin selaamaan ottamiani kuvia. Kuvittelin, että mulla on kamera täynnä vaikka kuinka kivoja kuvia. Vaan eipäs se ihan niin ollutkaan. Suurin osa kuvista oli taas niitä häntiä ja peräpäitä. Lisäksi tarkoitukseni oli kuvata enimmäkseen muita kuin meidän Hilmaa, vaan lähes joka kuvaan neiti on kyllä ehtinyt mukaan. Tässä kuitenkin muutama otos muillekin näytille.

Veljekset pihan puolella ( Keijo ja Rudi, onhan?)


Tässä kuvassa kuvakulma antaa ehkä hieman lisää kokoa Rudille.


Rudi, Lalli ja Hilma

Mikäs se olikaan se maailman eniten haisteltu juttu?

Äippä muksujen ympäröimänä

Joskus on pakko vähän komentaa näitä kakaroita.

Hilma on heittäytynyt sisarustensa nuuskuteltavaksi.

Innan muruset.


Sisko ( Hilma ) ja sen veli ( Rambo ).



Kyllä se Hilmakin sitten lopulta hyytyi. Kotimatkan nukkui Paimioon asti. Siellä sitten pidettiin pieni pissa-tauko ja jatkettiin matkaa. Kotona oltiin vähän ennen kahdeksaa, vähän ruokaa masuun ja taas nukkumaan. Mutta kymmenen jälkeen, kun olin itse jo aika valmis painumaan pehkuihin, niin tyttönen pomppasi pedistään ilta-hepuleihin. Puoli kahdeltatoista vihdoin päästiin nukkumaan ja aamullakin sain nukkua ihan puoli seiskaan asti ( Ennätys!).

Terkuin

Jondy

1 kommentti:

  1. Kivoja kuvia, kiitos! Mulla ei ollut yhtään hyvää kuvaa... Keijo ja Rudi on ekassa kuvassa. Musta Keijo on näyttänyt aika vaalealta, mutta huomattiin nyt että Keijo onkin aika tumma väritykseltään. Me ollaankin vähän tummennettu Keijoa ;)
    Hilma on kyllä aika menijä, ihanan positiivinen ja utelias :)
    Ihania ja söpöjä pentuja kaikki! Ja tietysti Lyyti!

    Taija

    VastaaPoista